Historiaa

 

Vuosikertomuskertomus 01.11.2008 - 31.10.2009

KAUDEN TAPAHTUMAT

Talvirieha pidettiin 15.3.

Torstaikisat aloitettiin  7.5.

Jo pitkään kaavailtu koppien kattoremontti aloitettiin talkoilla 9.-10.5. Katto saatiin katettua viikonlopun aikana. Viimeiset pellit asennettiin 20.9. Koppiremontin alta kaadettiin myös koppien edessä sijainnut mänty.

Kauden avajaiset järjestettiin poikkeuksellisesti 21.5. Toiminta oli tosin entisten kaltaista eli puhuttiin pehmosia, paranneltiin maailmaa, yritettiin hivenen siivoilla ja tietysti surffailtiin.

Kesän aikana järjestettiin neljä surfkurssia,  joilla oli yhteensä 20 osanottajaa.  Kaikki oppivat perusasiat. Lisäksi uusia seuralaisia opastettiin pikaisesti purjelautailun saloihin.

Nurmijärven lukion abiturienttejä kävi syyskuussa kokeilemassa purjelautailua Sääksissä. Noin 9 abiturientille järjestettiin ilmainen kokeilupäivä jo toisen kerran.

Hanko MM-open oli paikallaan ja osanottajajoukko oli runsas. Iltaelämästä huolehti Hangon iltaelämä monipuolisine ruokapaikkoineen. Itse kilpailu oli tuulinen koko viikonlopun. Osallistujia 9,5m2 luokassa 13 ja avoimessa 14. Startticupissa osallistujia oli 10. Kokonaiskilpailun voitti Ian Rautelin, Formula-välineillä.

Seuran mestaruuskilpailu pidettiin Hanko MM-Openin yhteydessä. Seuran mestariksi ajoi Seppo Lehti, toisena Juha Blinnikka ja kolmantena Tero Toivonen. Seppo ja Juha ajoivat 9,5 m2 luokassa kun Tero ajoi avoimessa luokassa.

Ranking-mestariksi taituroi Esa Reijonen. Toisena Veikko Alander ja kolmantena Risto Kontturi. Ranking-sarjaan kuului kaikkiaan 18 + 1 kilpailua. Kilpailijoita 25.

MUUTA

Seuran jäsenmäärä oli 161 jäsentä. Uusia tulokkaita on ollut kiitettävästi kurssien ja yleisen näkyvyyden kautta.

Seuran jäsenistö osallistui useisiin kilpailuihin hyvällä menestyksellä.  RaceBoard-luokan MM kilpailut järjestettiin Varnemundessa, Saksassa. Seurasta MM kilpailuihin osallistuivat Juha ja Dani Blinnikka, Seppo Lehti, Tero Toivonen ja Heikki Reijonen.

Hallituksessa toimivat:

Mikko Nurmi pj, Jouni Hellman sihteeri, varapj., Tero Toivonen, Juha Blinnikka, Timi Hellman, Esa Reijonen, Niko Vilkman, Virpi Vaarama-Vuori

Varajäseninä: Ilpo Vainikainen ja Seppo Lehti (talouspäälikkö)

 

Juhan ja Danin yhteenveto kaudesta 2009

Kausi 2009 oli pitkä alkaen tammikuussa purjekelkkailulla ja päättyen syyskuussa viimeisiin purjelautailukilpailuihin. Siihen väliin mahtuu kaiken kaikkiaan 18 purjekelkkailu ja –lautailukilpailua, useita ulkomaan reissuja (harjoitusleiri Rhodoksella ja kansainväliset kilpailut Eestissä, Latviassa ja Saksassa), hyviä tuloksia, positiivista näkyvyyttä ja tervettä yhdessäoloa isä-poika –akselilla.

Kauden aikana saavutettu kehitys ja hyvät tulokset yllättivät meidät. Ne inspiroivat meitä jatkamaan valitsemaamme surffiuraamme ja kovaa tavoitteellista harjoittelua. Kauden aikana saavuttamamme parhaimmat tulokset olivat:

Juha :

Purjekelkkailun EM 1. / Slalom / masters sarja (yli 35-vuotiaat) 

Purjekelkkailun SM 3. / Slalom

Raceboard SM 1.

Formula SM 3.

Raceboard Ranking 2.

Raceboard EM 3. ja masters sarjan EM 2.

Raceboard MM 10. ja masters sarjan MM 2.

Daniel:

Purjekelkkailun EM 2. / Slalom /nuoret alle 19 vuotta

Purjekelkkailun SM 6. / Slalom / yleinen sarja

Raceboard SM 14. / Juniori 1.

Formula SM 11. / Juniori 1.

Raceboard MM 1. / juniorit alle 17 vuotta 

Baltic Sea Cup / T293-luokka 7. / juniorit alle 17 vuotta

Baltic Cup Eesti / Formula luokka / 2. juniorit alle 17 vuotta ja 6. paras suomalainen / yleinen luokka

Näkyvyyttä saimme parin viikon kestävillä Navigare TV:n lähetyksillä, Vene-, Navigare-, paikallislehtien kirjoituksilla, joissa oli hyvät kuvat purjeista. Kilpailujärjestäjien nettikisaraportteja kuvineen on paljon erityisesti kansainvälisistä kilpailuista.

Tulevana kilpailukautena tulemme kiertämään kisoja samalla lailla kuin tänä vuonna. Talvella purjekelkkailua ja kesällä purjelautailua. Minulla on päälajina Raceboard luokka, jossa tähtään Suomenmestaruuteen, EM- ja MM –kilpailuissa 3 parhaan joukkoon. Danielin pääluokat ovat Formula ja Slalom. Hän tähtää Formulan yleisessä luokassa 5 parhaan joukkoon Suomessa sekä SM:ssä että rankingissä.

T: Juha Blinnikka ja Daniel Blinnikka

FIN-6 ja FIN-611

 

TIMIN YHTEENVETO

Kauden 2009 yhteenveto ja suunnitelmia kaudelle 2010

Viime kausi alkoi Formula Experience luokan kisoilla. Ensimmäiset kilpailut käytiin Melstenissä. Niistä kisoista ei jäänyt kuitenkaan paljoa käteen, hankala keli tuotti vaikeuksia trimmien ollessa talven jäljiltä pahasti hukassa. Arvokasta kokemusta kuitenkin, kisat menivät välineitä trimmatessa.

Kauden toinen kilpailu Sieravuorella sujuikin jo paljon paremmin ja vesillä vietetyt tunnit näkyivät selkeästi. Välineet alkoivat olla hyvässä trimmissä, eikä edes kylmä sää haitannut menoa. Rip Curlin lämpimän puvun ansiosta sain kisat ajettua hyvin läpi, muutamilla muilla oli ongelmia kylmyyden kanssa. Sieltä jäi käteen paras sijoitus formulassa tähän mennessä, olin lopputuloksissa neljäs! Hieno homma, jolla todistettiin että pienikin kaveri voi pärjätä formulassa. Ja kaiken lisäksi FEX välineillä, eli painavammalla laudalla, ja pienemmällä purjeella.

Sieravuorelta matka jatkui suoraan Kalajoelle, jossa vietettiin hyvällä porukalla eli Rautio Sports Pro Teamin kanssa tiimiviikko. Tuulet eivät aivan olleet meidän puolellamme, vasta perjantaina saatiin hyvää tuulta, jolloin pääsimme nautiskelemaan Kalajoen spiidialtaasta. 
Viikonloppuna slalomkisaa odotellessa tuulet loppuivat ja jouduimme ajamaan lähdöt ns. fun-lähtöinä. Meikäläinen vei sitten homman kotiin neljän epävirallisen lähdön perusteella! Harmi ettei olleet ihan virallisia. Kiitos kuitenkin mahtavasta viikosta tiimiläisille, sekä Rautio Sportsille!!

Kalajoelta kotiin lähdettäessä  tuulet (tottakai) yltyivät. Itse olin matkalla Tuuli Petäjän kanssa kotiin, kun päätimme ottaa pienen stopin. Olimme sopivasti Lappajärven kohdalla, ja puut tuntuivat kaatuvan tielle tuulen voimasta! Päätimme lotota, ja ajaa lähimmän leirintäalueen rantaan katsomaan jos vesille lähteminen olisi mahdollista. Yllätys oli melko suuri kun rannassa olikin lähes täydellinen nurmikko, jonka alareunasta pääsi suoraan vesille! Ei muuta kuin pikkukamat valmiiksi, ja veteen. Itse lähdin vesille Severnen Bladella ja Starboardin EVOlla. Oli hieno fiilis ajella tyhjällä järvellä täydessä plaanissa, kun kelikin tuli täysin yllätyksenä.

Pozon reissun jälkeen

Pian Kalajoelta paluun jälkeen lähdin viettämään kesääni Gran Canarian Pozoon. Pozon tunnelmista voi lukea enemmän blogistani fin51.wordpress.com tai tulevasta Surf&Kite lehdestä. Pozon kotiintuomisina oli roimasti lisääntynyt ajovarmuus sekä kovuus isommissakin keleissä. Olin erittäin tyytyväinen matkan saldoon ja jatkossa treenireissuja Kanarialle on tulossa lisää. Tuulet ovat parhaimmillaan Pozossa kesällä ja se valitettavasti tarkoittaa suomen kisojen väliin jäämistä kesällä. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada ja Pozossa pääsee treenaamaan maailman huippujen kanssa.

Pozon reissun jälkeen tapahtui paljon asioita surffipuolella. Itse kävin kaikkien luokkien SM-kisoissa kisailemassa, vaihtelevalla menestyksellä. Harjoituksen puute tietyissä jutuissa näkyi selkeästi ja välineet eivät aina olleet aivan optimitrimmeissä. Kuitenkin Pozosta mukaan tarttunut kovuus ja ajovarmuus näkyivät selkeästi plussana kovemmissa keleissä. Raceboard-SM kisoissa välinetrimmien sattuessa kohdilleen, pysyin hyvin kärjen vauhdissa kovemmissakin tuulissa. Tämä on yleensä ollut harvinaista, kevyen painoni ansiosta olen yleensä ollut parhaimmillani kevyissä tuulissa. 
Kisat jäivät kuitenkin osaltani “kesken”, sunnuntaina puhaltaneet kovat lounaistuulet pakottivat meikäläisen lähtemään Haminasta suomen poikki Porin Poliisinlahtea kohti. Sain Tuomon kanssa hyvät naurut, kun kesken matkan Poriin päin Hessu soitteli Haminasta ja ilmoitti että tänään ei kisata, “tuulee liikaa”! En siis jäänyt mistään paitsi vaikka lähdinkin kesken kisojen pois.

Formula luokan suomenmestaruuskisoissa en saanut mahdollisuutta hyödyntää reissussa hioutuneita kovankelin taitoja lainkaan. Kevyet tuulet olivat minulle myrkkyä, kun tuulimittarien lukemat parhaimmillaankin vain hipoivat sallittuja rajoja. Kisat saatiin ajatettua väkisin, mutta tulos oli minulle pettymys. FEX-luokan välineet ovat äärimmäisen kilpailukykyiset “puhtaita” formulavälineitä vastaan olosuhteissa, joissa plaaniinpääseminen ei ole ongelma. Painavampi lauta ja 1,5m2 pienempi purje muihin verrattuna oli kuitenkin näissä oloissa yhdistelmä, jolla en pystynyt hätyyttelemään kärkeä. Näistä kisoista jäin periaatteessa ilman tulosta, sillä en ehtinyt missään lähdössä maaliin aikarajojen sisällä. Väänsin hammasta purren jurraamalla radat läpi, se ei harmia lieventänyt. Kotiin viemisinä laiha lohtu, “Paras Nuori”-palkinto. Harmitti äärettömän paljon, sillä tiesin että kunnollisissa olosuhteissa olisin pystynyt ajamaan kärjen mukana, kuten alkukesän Sieravuoren kisassa.

Syksyllä ajettiin myös Rautio Sports- Slalom cupin viimeinen osakilpailu, joka oli samalla myös Slalom luokan SM-kisa. Itse en päässyt paikalle alkuperäisenä viikonloppuna, joten kisojen siirtyminen sopi minulle paremmin kuin hyvin. Huolimatta kaikesta kritiikistä kisat saatiin ajettua hienoissa olosuhteissa läpi. Tuulta riitti jokaiseen lähtöön reilusti, ja downwind radat olivat äärimmäisen hauska kisamuoto. Myös järjestelyt saatiin hoidettua hienosti kuntoon upealla vapaaehtoistyöllä.

Tuloksellisesti kisat oli mulle aika hyvät siihen nähden etten ollut treenannut slalomia yhtään eikä välinepuolikaan ihan täysin ollut hoidossa. Starboardin 122-litrainen Futura kuitenkin oli yllättävän nopea lauta myös puhtaita slalom lautoja vastaan, enkä jäänyt suoranopeuksissa paljoakaan. Enemmän ongelmia aiheutti laudan suuri koko kovimmissa puuskissa, mutta silti pystyin kisaamaan lähes tasapäisesti kärjen kanssa. Kuitenkin jos ensi vuonna aikoo pärjätä Slalomissa, on startteja harjoiteltava runsaasti lisää!! Nyt myöhästyin, enemmän tai vähemmän, jokaisessa lähdössä. Hyvä lautavauhti ja Kanarialla treenatut jiipit kuitenkin pelastivat paljon, plaanissa jiippaamalla tiputti monta kanssakilpailijaa kyydistä. Lopputuloksissa olin viides, parempaankin oli mahdollisuudet tosin. Missasin vain muutaman tärkeän startin, ja niistä tullee huonot sijoitukset tiputtivat tulosta. 

Kauden 2010 suunnitelmia

Viime syksynä wave-sm kisoja ei siis saatu järjestettyä. Syksy oli oudon vähätuulinen, hyviä suomisurffeja oli vain kourallinen. 
Tulevan vuoden suunnitelmat eroavat hiukan viime vuodesta. Itse päätin vaihtaa lajin sisällä toiseen luokkaan, ensi kesänä harrastus painottuu pääosin wave ja freestyle puolelle, viimevuotisen FEX-luokan sijaan. Vaihdos johtuu eniten omista mielihaluistani, en vain kokenut saavani formula-kisaamisesta sitä fiilistä mitä hain. Itselleni tämä laji on hyvin pitkälti hyvän fiiliksen hakemista, ja siinä samalla sitten kilpailut ja muu tulee mukana. En ole koskaan osannut suhtautua purjelautailuun aivan yhtä kylmän viileän laskelmoivasti, kuin ehkä uintiin. Purjelautailu on aina ollut jotain, missä fiilikset ovat paljon suuremmassa osassa. Laji on rakas, muodossa missä hyvänsä, mutta en pysty kilpailemaan luokassa, mistä en nauti. Se on ollut suurin syy esim. olympialuokan pois jättämisessä. Siinäkin luokassa on hyvät puolensa, mutta en juurikaan nauti sillä kilpailemisesta.

Tulevaan kauteen olen todella motivoitunut ja äärimmäisen innoissani! Kevään treenausta pääsevät ehkä  hieman sotkemaan kouluhommat, mm. YO kirjoitukset. Ne ovat kuitenkin sellainen asia, minkä kanssa pystyy tasapainoilemaan. Kesän suunnitelmiin kuuluu taas reissu Gran Canarialle. Viime vuonna mielessä oli, että kävisi kokeilemassa jos pääsisi johonkin pieneen kisaan mukaan. Second reefin kisoja ei kuitenkaan järjestetty, joten ne jäivät kokematta. Ehkä tulevana kesänä sitten.. 
Kauden päätavoite on kuitenkin Tanskassa järjestettävät nuorten WAVE-MM kisat! Niiden ohjelmasta ei ole vielä tullut tarkempia tietoja, mutta toivotaan että kisa todella järjestetään. Toinen tärkeä tavoite on wave-sm kisat. Wave kisojen ainainen ongelmahan on riippuvuus säästä. Viime vuosi oli varsinkin suomessa oudon tuuleton, joten toivotaan tulevasta vuodesta aaltorikasta ja tuulista!!

Surf´s Up!! 
Timi
 Hellman